s

s

lauantai 12. marraskuuta 2016

TASLO 21 V

kuvat Helena Kukk

Viime viikonloppuna oli taas vuoden parhaat bileet, meidän rakkaan kandiseura TaSLOn vuosijuhlat. Ihan parasta pistää ykköset päälle, antaa kampaajan huolehtia hiuksista ja leikkiä prinsessaa loppuilta. Jatkot ja sillis oli tänä vuonna meidän tiimin kontolla, ja musta tuntui että kaikki sujui tosi hyvin, jee! Illan ainoa pieleen mennyt asia oli mun kännykkä, joka ei mahtunutkaan uuteen iltalaukkuun prkl. Pitänee ostaa uusi kännykkä. 

Harmi että vujut on vaan kerran vuodessa.

torstai 10. marraskuuta 2016

STUDENTSTORIES DELUXE EDIT

Yhteistyössä Studentumin kanssa

En oo tainnut koskaan kertoa täällä blogissa miten mä päädyin Tarttoon opiskelemaan, joten kun Studentum pyysi mua kirjoittamaan omasta opintopolustani ja fiiliksistä täällä opiskelemisen suhteen, mietin että why not. Totta kai haluun kantaa oman korteni kekoon ja olla mukana jakamassa koulutusinspiraatiota!

Siispä: mun #studentstory, olkaa hyvät.


Eräällä kerralla kotikotona käydessäni löysin mun vanhan ala-asteaikaisen Ystäväni-kirjan. Muistattehan ne vihkoset, joihin kerättiin kavereilta vastauksia syntymäajasta ja lempiruoista aina toiveammattiin asti? Sitä aloin innoissani lueskelemaan ja huomasin itsekin täyttäneeni yhden aukeaman. Kysymyksen "Ketä ihailet?" perään olin itse kirjoittanut vastauksen: "Lääkäreitä, koska ne auttaa sairaita." 



Lääkärin ammatti on ollut mulle aina itsestäänselvyys, vaikkakaan en ihan tarkalleen tiedä miksi. Ihmiskeho ja sen toiminta on toki aina kiinnostanut, mutta kyllä siinä jotain muutakin on. Ehkä suuri innostus oli rakkaan papan ansiota, hän nimittäin kovasti toivoi musta lääkäriä. Tai ehkä se oli se arvostus, jota lääkärit tuntuivat nauttivan. Vähän vanhempana myös palkkaus lienee vaikuttanut asiaan. Kuitenkin lääkäriksi olen halunnut niin kauan kuin muistan, tuon löytämäni ystäväkirjan perusteella jo 3.-4. luokalta asti. 

Jossain vaiheessa mietin myös hammaspuolta, mutta aika nopsaa yleinen puoli vei voiton pääni sisäisessä pikku ajatustaistossa. Lukiossa keskitin opiskeluenergiani lääkiksessä tarvittaviin aineisiin - pitkään matikkaan, kemiaan, fysiikkaan ja biologiaan. Abivuonna kirjoitusten ja pääsykokeiden lähestyessä piti vain enää miettiä että mihin kaupunkiin sitä sitten hakisi. Ei sittenkään niin helppo juttu..


Pohdin pitkään Oulun ja Kuopion välillä. Harmitti, ettei voinut hakea moneen paikkaan yhtä aikaa. En halunnut pitää välivuotta. Onneksi äiti löysi Tartossa lääketiedettä opiskelevan suomalaisen Annen blogin. Pienten googlettelujen jälkeen päätin hakea hetken mielijohteesta myös Tarttoon ja näin tuplata mahdollisuuteni opiskelupaikkaan. En tiiä ajattelinko mä tosissani sinne koskaan päätyväni. Koko homma valkeni mulle kunnolla vasta vuoden 2013 kesäkuussa, kun sain tietää päässeeni Tarttoon opiskelemaan. Aluksi kauhistutti ajatus kauas ulkomaille lähtemisestä, mutta lopulta olin vain onnesta soikeana, enkä edes välittänyt missä kaupungissa saati maassa opiskelisin. Päässä jyskytti vain ajatus siitä, että musta tulee oikeesti lääkäri.



Tarton yliopiston lääketieteellisestä mulla ei ollut juurikaan etukäteen tietoa, ainakaan sen lisäksi mitä yliopiston nettisivuilta löytyi. Tiesin, että täällä olisi paljon suomalaisia ja että me oltaisiin ensimmäinen kokonaan englanniksi opiskeleva vuosikurssi. Opettajat olisivat vanhanaikaisia, ja kolmen hylätyn tentin jälkeen seuraisi eksmatrikulointi. Se oli se ehkä isoin ja pelottavin juttu. Virosta ylipäätään mieleen tuli väistämättä halpa alkoholi ja kieli, joka on melkein kuin suomi, mutta ei toisaalta lähellekään. Kaiken kaikkiaan lähdin matkaan mieli avoinna ja ilman ennakkoluuloja.



Tällä hetkellä opiskelen Tartossa neljättä vuotta. Oon päässyt tutustumaan virolaiseen kulttuuriin ja ihmisiin. Oon huomannut, että Viro on yhä kauempana siitä kehitysmaasta, jona moni suomalainen sitä pitää. Oon oppinut puhumaan eestiä, ja englanninkielinen opetus on aiheuttanut harmaita hiuksia lähinnä yliopistolle. Oon opiskellut enemmän kuin koskaan ennen. Ja mikä tärkeintä, oon oppinut vielä enemmän. Koulunkäynti oli hirveän rankkaa etenkin preklinikassa, mutta omalla tavallaan myös tosi antoisaa. Ennen kaikkea kova kuri on opettanut työskentelemään paineen alla. 



Mulla on jäljellä enää alle kolme vuotta opiskelua, joista vain kaksi Tartossa. Viimeinen vuosi sisältää harjoittelua töiden merkeissä haluamassaan maassa, mun kohdalla siis Suomessa. Tuo on fakta, joka aiheuttaa mussa pientä kriiseilyä jo nyt. En haluaisi lähteä täältä, en ihan vielä. 

Kesällä 2019 vietetään meidän vuosikurssin valmistujaisia. Mulla on ollut alusta asti suunnitelmana palata takaisin Suomeen sen jälkeen. Suunnitelma pitää edelleen, mutta on jotenkin rauhoittava tietää, että tällä tutkinnolla mahdollisuudet ulkomaillakin työskentelyyn ovat todella hyvät. Eihän sitä koskaan tiedä millainen tilanne omassa elämässä tai vaikka Suomen työmarkkinoilla on joskus hamassa tulevaisuudessa.


Tarttoon lähteminen on ollut paras tekemäni päätös koskaan. Elämä täällä ei ole aina vaaleanpunaisia yksisarvisia: välillä on tullut itkeskeltyä koti-ikävää ja paukutettua päätä seinään kielimuurin tai koulustressin iskiessä, mutta ehdottomasti tää kaikki on ollut ja tulee olemaan kokemisen arvoista. En ainoastaan saa täältä unelmieni ammattia ja hyvää kielitaitoa, mutta myös ihania ystäviä ja toisen kotimaan.♥ Te, jotka mietitte ulkomailla opiskelemista, älkää epäröikö - ette varmasti tuu katumaan. Aina ei tarvi mennä sitä perinteisintä reittiä.

P.S. Tein Studentumin ammatinvalintatestin, jonka mukaan oon sovelias lääkäriksi! (Hyvä varmistaa tässä vaiheessa...) Sain tulokseksi huolehtiva, joten mulle sopivia aloja olisivat lääketieteen lisäksi olleet mm. farmasia ja psykologia. Hyväksyn! Jos kiinnostaa, niin tästä pääset tekemään testin!