s

s

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

KIIREINEN VIIKKO

Tältä meidän ruokapöytä useimmiten näyttää...:D


Viime postauksesta alkaa olla tasan viikko, ja pakko sanoa, että viimeiset seitsemän päivää ovat olleet erittäin kiireisiä ja jopa hieman stressaavia. Äiti, iskä ja pikkusisko lähtivät lomansa seuraavaa etappia kohti tiistaina, ja sen jälkeen alkoikin pänttääminen perjantaista farmakologian tenttiä varten. Tiistaina loppuivat myös luennot, mikä tarkoitti sitä, että keskiviikkona meidän ryhmällä alkoi itse kontaktiopetus. 

Kerroinkin aiemmin, että kolmosen kevät koostuu kahdesta kurssista: farmakologiasta ja diagnostiikasta. Jälkimmäinen jakautuu pienempiin osiin - sisätautien propedeutiikka, traumatologia, liikuntalääketiede, labralääketiede, radiologia ja kirurgia. Syklit kestävät aiheesta riippuen muutamasta päivästä useaan viikkoon, jolloin joka päivä on pakollista opetusta pari tuntia. Nyt keskiviikkona meillä siis alkoi kolmen viikon mittainen sisätautien propedeutiikka, jossa opetellaan potilaan haastattelemista ja tutkimista. Viroksi. Meidän tutkintohan on periaatteessa englanniksi, mutta suurin osa potilaista ei yksinkertaisesti osaa muita kieliä kuin viroa (tai venäjää). Kielitaidon vahvistamiseksi meille järjestettiin yhden pisteen "valinnaisaine": Patsiendi uurimine eesti keeles eli potilaan tutkiminen viroksi. Tätä meillä on siis syklin aikana muutamana päivänä itse praksien jälkeen. Ensimmäisten kolmen päivän aikana ollaan ehditty harjoittelemaan anamneesin eli esitietojen ottamista ensin parilta (muun luokan seuratessa vierestä) ja sitten ihan oikealta potilaalta parin kanssa. Anamneesit on saanut kirjoittaa joko englanniksi tai viroksi. Myönnettävä on, että stressiä tuli otettua tuon vieraan kielen puhumisen suhteen, etenkin aluksi. Jälkikäteen tuli huomattua, että kuivaharjoittelu professorin silmän alla oli paljon kamalampaa kuin oikean potilaan haastatteleminen, haha! Eiköhän tää kieli ala tästä sujua. Mutta vinkkinä vaan täällä Tartossa opiskeleville preklinikkalaisille (jotka luette tätä): Hommatkaa virolaisia kavereita ja puhukaa viroa, koska kyllä sen osaaminen helpottaa elämää sitten klinikassa! :)

10 kommenttia:

  1. tästä se alkaa ,käytännön harjoittelu potilaan kanssa, mielenkiintoista varmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tää voittaa luentosalin penkkien kuluttamisen mennen tullen! :)

      Poista
  2. Hei ihan pakko kysyä että vaikuttaako lukion päättötodistus tuonne Tartoon pääsyyn mitenkään? Virallisestihan SAT-koe ja motivaatiokirje ovat ne kriteerit, mutta katsotaanko siellä "huonoja" arvosanoja pahalla? Arvosanat mulla ovat yleisesti hyviä (9-8), mutta kemian ja fysiikan arvosanat ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäisi vaikuttaa :) Luulisin että ne vaan katsastaa että semmoinen todistus ylipäätään löytyy.

      Poista
  3. Moikka!
    Kuinka paljon Tarton yliopistossa opiskelujen ohella on muuta toimintaa esim. sitsejä, bileitä yms? 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mun mielestä ihan riittävästi. No sitsejä ei ole hirveästi, ehkä 2x/lukukausi. Mutta erilaisia bileitä on kyllä useasti, jos kiinnostusta riittää niin vaikka joka viikko! (Jos lasketaan yhteen TaSLOn, itse opiskelijoiden ja virolaisten lääkisopiskelijoiden "kandiseuran" järjestämät pippalot.) TaSLOn järjestämää urheilutoimintaa on myös parin/muutaman viikon välein. Tähän mennessä on ollut tankotanssia, yhteislenkkiä, potkunyrkkeilyä, joogaa, akrojoogaa jne. :)

      Poista
  4. Haha munkin keittiön pöytä näytti pitkään tolta vaikka omassa huoneessa ois ollu työpöytäkin! Siirsin sit ton mun työpöydän ikkunan viereen ja nyt teen hommia siinä. Laskutilaa tuli huimasti lisää kun on ikkunalautakin käytössä ja luonnonvalo piristää ihanasti tasapainolaskuissa väsyvää mieltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo tolta näyltä ei vaan oikein voi välttyä! Kunpa sais vielä oikein rutkasti auringonvaloa niin se vasta piristäiskin 8)

      Poista
  5. Ei oo pakko vastata tähän jos kysymys on liian henkilökohtainen, mutta miten rahoitat noi sun opiskelut siellä? Itsekin olen Tartoon hakemista miettinyt, mutta onhan se 10000€/vuosi tosi paljon rahaa eikä lainan ottaminen kovin paljoa houkuttelisi, samoin kuin vanhemmilla kaiken maksattaminen :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opintolainaa ulkomailla opiskeluun saa hieman enemmän kuin Suomessa opiskellessa. Sitä siis nostan maksimit eli 7000e/vuosi. Siihen sitten päälle kesätyöpalkat. Säästöjä mulla oli myös jonkin verran ennen tänne tuloa.
      Opintotukea tänne saa normaalisti, ja sillä pärjää kuukauden verran kyllä ihan ok - täällä kun on paljon halvempaa asua ja elää.
      Sellaista. Itseäkin vähän inhottaa ylipäänsä ajatus lainasta ja velasta, mutta kyllä sen sitten nopeasti pois maksaa kun pääsee työelämään. :)

      Poista