s

s

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

TÄYTETYT BROILERINFILEET

Huomenta! Mä istun parhaillaan junassa matkalla Turkuun. Kotikotona oli kivaa, mutta ihanaa silti päästä jo uusiin maisemiin. Mieluiten toki olisin palannut Jannen luo Tarttoon, mutta Turkukin on aikas kiva, etenkin kun saan asua yhden pitkäaikaisimman kaverini kanssa. <3 Niin ja pääsee sinne patologialle harjoittelemaan! Oon ehkä joskus aiemmin maininnut, mutta joskus pienenä halusin patologiksi. Tai no, halusin ja halusin, meillä oli vitsi yhden kaverin kanssa, että musta tulee patologi ja hänestä poliisi - hurjia C.S.I.-faneja kun oltiin. Myöhemmin selvisi, että se olikin oikeuslääkäri eikä patologi, mutta molemmat erikoisalat kyllä kiinnostavat edelleen. Saa nähdä onko se patologia yhtä kivaa kuin olen ajatellut! Hirveästi en voi tietenkään täällä töistä kertoa, mutta tulen kyllä omia fiiliksiä ainakin päivittelemään jossain vaiheessa.

Mutta sitten postauksen aiheeseen! Tykkään paljon laittaa ruokaa, joten ajattelinkin että voisin ottaa tavaksi jakaa täällä blogissa kerran viikossa tai ainakin pari kertaa kuussa jonkin reseptin. Miltäs kuulostaa? Tällä kertaa vuorossa pestolla, tuorejuustolla, basilikalla ja tomaatilla täytetyt kanafileet! Lähestulkoon kaikki mun lempparit samassa paketissa.


Ainekset:
broilerinfileitä
vihreää pestoa
tomaatteja
yrttituorejuustoa (tai muun makuista)
basilikaa
soijakastiketta
cocktailtikkuja

lisukkeeksi esim. riisiä, risottoa tai perunamuusia


Täytteen valmistus: Silppua basilika ja paloittele tomaatit, sekoita keskenään. Lisää sekaan tuorejuusto. Täytettä ei tarvitse tehdä kovin paljoa, ellei ole aikeissa valmistaa ruokaa kokonaiselle armeijalle.


Valitse ohuehkoja broilerin fileitä (tai puolita paksu) ja leikkaa niihin terävällä veitsellä koko fileen kokoinen "tasku". Varo, ettet puhkaise filettä veitsellä muualta kuin yhdestä päästä! Sitten vaan täyttämään: ensin pestoa ja lopuksi aiemmin valmistettu täyte. Puolita hammastikut ja sulje kanafile niillä, ettei täyte valu pois.


Paista fileitä pannulla öljyssä ja soijakastikkeessa niin, että ne saavat kauniin rusketuksen (ei pakollinen). Laita fileet uuninkestävään vuokaan ja paista 200 asteessa puolisen tuntia.


Tarjoile ja nauti haluamiesi lisukkeiden kanssa. :) Erityisen hyvää oli pinaatti-valkosipulirisoton kera!

2 kommenttia: