s

s

torstai 12. marraskuuta 2015

SAIRAALASARJAT ESITTELYSSÄ

Mä oon enemmän sarja- kuin leffaihminen. Yhteen lyhyeen jaksoon on aina aikaa, kun taas elokuvia harvemmin ehtii katsella. Tai jaksaa ylipäänsä keskittyä paria tuntia. Hiljattain musta alkoi tuntua, että kaikki kivat sarjat oli jo koluttu läpi. Gossip Girl, Kosto, PLL, Prison Break, How I Met Your Mother, O.C., 90210 jne muutamia lemppareita mainitakseni. Monet ovat suositelleet Suitsia ja Arrowia, mutta niitä en ole uskaltanut aloittaa, sillä niitä on vasta muutama tuottari. Ja nehän ei mulle kauaksi aikaa riitä. Haluan muutenkin katsoa kaikki yhteen pötköön. Uusien jaksojen odotteleminen on maailman turhauttavinta!! :D

Siinä vaiheessa, kun saatiin poikaystävän kanssa HIMYM loppuun, piti keksiä uusi sarja seurattavaksi. Ja tadaa, aloitettiin katsomaan Scrubsia. Mutta sen lisäksi tarvitsin jonkun sarjan jota tapittaa silloin kun Janne ei ole kotona. Seikkailin Netflixissä ja päädyin katsomaan jakson Housea. Ja jäin koukkuun! Jossain vaiheessa Janne sai idean, että voisin tehdä tänne blogiin esittelyn seuraamistani sairaalasarjoista, joten tässäpä sellainen tulee:


Scrubs 
jakson pituus n. 20min(!!)
9 tuotantokautta

Jos tätä yhdellä sanalla pitäisi kuvata niin sanoisin hulvaton. Ensimmäisessä kaudessa seurataan kolmen vastavalmistuneen lääkärin (ja kumppaneiden) toilailuja ja onnistumisia fiktiivisessä sairaalassa. Välillä tulee vähän kauhistunut olo, että tuollaistako se sitten on aluksi kun valmistuu. Mutta sitten pitää vaan muistaa, että oikeassa elämässä voi asiat mennä vähän toisin ;) Sarja kuvaa kuitenkin aika realistisesti sairaalan rakennetta ja toimintaa, mutta lähes kaikki on vedetty överiksi -hyvällä tavalla mun mielestä! Sain muuten tietää äskettäin, että tän suomenkielinen nimi on Tuho-osasto :D No toisaalta ei scrubsille olekaan kyllä mitään järkevää suomennosta - työasu?? Plussaa vielä lyhyistä jaksoista, me likey!


House

jakson pituus 42min
8 tuotantokautta

Mun oli tosiaan aluksi tarkoitus katsoa tätä vain jakso tai pari, että tietäisin mistä on kyse, mutta yllättäen jäin täysin koukkuun! Mikä tässä mua kiehtoo, on se jokaiseen jaksoon sisältyvä potilaskeissin ratkominen, mistä myös Dr House näyttää nauttivan. Siinä on itsekin kiva mietiskellä, että mikäköhän sillä potilaalla oikein on. Hauskaa tässä on se, että samat kolme alle 30-vuotiasta lääkäriä hoitavat kaiken - kuvantamiset, verikokeet, näytteiden tutkimiset, kirurgiset toimenpiteet jne. Oikeastihan se ei kyllä toimi ihan niin :D


Syke
jakson pituus n. 45min(?)
2 tuotantokautta

Ja ensimmäinen kotimainen sairaalasarja! Tätä tosiaan näytettiin Ylellä, ja mä tykkäsin tosi paljon. Tää eroaa siinä mielessä muista mun seuraamista sairaalasarjoista, että tapahtumat esitetään sairaanhoitajien näkökulmasta. Ainoa miinus siitä, että jaksoja on liian vähän. Niitä sais kyllä mun puolesta tulla paljon lisää. P.S Tietääkö joku pystyykö Sykettä enää katsoa mistään netissä?

Yksi tämmöinen "perus sairaalasarja", jota en oo vielä katsonut, on Greyn anatomia. Tai joskus pienempänä katsottiin kaverini kanssa jakso aina sieltä täältä. (Ko. sarja oli kaverini yksi suosikeista). Jostain syystä en kyllä ainakaan silloin lämmennyt. Mitä mieltä te ootte? Pitäiskö mun antaa Greyn anatomialle vielä uusi mahdollisuus?

4 kommenttia:

  1. Mitä! Miten et oo ikinä päätynyt Greyn anatomian pariin? Siitä sarjasta ei voi olla tykkäämättä, joten anna mennä! :D Toki kausia alkaa olla aika järkyttävä määrä (jenkeissä menossa 12.), joten ihan viimeiset kaudet ei oo mun mielestä enää olleet niin huikeita. Mutta koukuttavia nekin joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään hajua! Haha. Mut sitä täytyy ehdottomasti alkaa pyörittää heti kun loma alkaa ;)

      Poista
  2. Scrubs pitää laittaa ehdottomasti listalle! Mut kokeile ihmeeswä greyn anatomiaa, se on mun lempparisarja ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo musta Scrubs on ihan huippu! Sä kokeilet sitä niin mä kokeilen Greyn anatomiaa, deal!

      Poista