s

s

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

KATSAUS VIIME VIIKKOIHIN

Moi! Tällä kertaa minä täällä ruudun tällä puolella. Mulla on nyt jotenkin superhelpottunut olo, sillä sain vihdoin eilen kirjoitettua mikrobiologian esseen EHECin patogeneesistä (1200-1500 sanaa) valmiiksi. Sen deadline alkoikin jo kolkutella ovella. Tänään ajattelin vielä lukea sen läpi ja mahdollisesti tehdä pieniä korjauksia, sekä lähettää vihdoin eteenpäin. :-) Mitäs muuta... yleisesti ottaen tuntuu, että on paljon kaikkia koulujuttuja, mutta ei kuitenkaan mikään älytön kiire niiden kanssa. Viikonlopuksi lähdetään koulua karkuun Riikaan TaSLOn excursion merkeissä. Ohjelmassa on museo- ja kirjastovierailua, vappusitsit Riikan suomalaisten lääketieteen opiskelijoiden kanssa sekä sään salliessa vierailu Jurmalassa. Odotan niin paljon tätä reissua! Olen ollut joskus pienenä Riikassa, mutta en muista siitä kyllä mitään (paitsi että meidän hotellissa oli samaan aikaan Ranskan presidentti/pääministeri/joku muu). Sen reissun jälkeen ehdin kaksi päivää olla Tartossa, ja sitten lennänkin Suomeen vapuksi. Näillä näkymin on tarkoitus vaan nähdä kavereita ja perhettä sekä ottaa rennosti Seinäjoella :-)


1.  Yksi lempiruuista in the making! Voin laittaa reseptiä kehiin jos haluatte. Tosin kuvastakin kyllä näkyy aika hyvin mitä tähän tulee. :-D 2. Salilla! Mä oon sellainen syklitreenaajaa. Pari viikkoa, parhaimmillaan puoli vuotta olen ihan innoissani ja motivaatiota voisi jakaa muillekin. Nyt kuitenkin mulla on menossa joku laiskuuskausi. Viime maanantaina olin salilla, ja leuanvetoja harjoitellessani toinen olkapää meni - sitä paranneltiin sitten viikko ja siinä vasta hyvä syy olla treenaamatta mitään muutakaan, eikös? (jos lenkkeilyä ei lasketa) Nyt sitten kun taas löysin kadotetun motivaation, iski minuun pieni flunssanalku. EEiih. Päätin että uhmaan tätä ja menen silti huomenna salille. Mulla on ainakin niin, että mitä pidempi salitauko, sitä vaikeampi sinne on taas lähteä, sielunsiskoja?


3. Tämän kuvan otsikko on instagramissa tyyliä "jee viikonloppu", mutta mun ilme näyttää lähinnä siltä että olisi maanantaiaamu. :D Ilmeisesti ollut rankka viikko. 4. Halloumijuustoa, basilikanlehtiä, aurinkokuivattua tomaattia, avokadoa, paprikaa, tuoretta tomaattia + mustapippuria ja vähän pestoa = täydellistä.


5. Olimme puolitoista viikkoa sitten 10 hengen porukalla viinikoulutuksessa Vilden viinikellarissa, jossa pääsimme maistelemaan kolmea eri valkoviiniä ja kahta punaviiniä. Opin punaisen ja valkoisen viinin eron, miten niitä valmistetaan, ja että Etelä-Afrikasta tulee halpaan hintaansa nähden parhaat viinit, mutta ennen kaikkea opin tykkäämään oliiveista. Siis ihan parasta makean (ja no minkä vaan) valkkarin kanssa.



6. Jokin hidas aamu parin viikon takaa. Annan ilmeisesti ihan väärän kuvan täällä blogissa mun kahvinjuonnista, sillä Jannellekin tuli yllätyksenä kuinka vähän oikeasti juon kahvia. Tai siis että en oikeastaan juo sitä. Poikkeustilanteet: 1) Hitaat arkiaamut - koska silloin se kahvi lisää sitä myöhäisen aamun ylellisyyden tunnetta. Näitä on kuitenkin tosi harvoin. 2) Illalla kouluhommia tehdessä - jos on pakko pysyä hereillä pitkään. Kahvi kuulemma piristää, mutta en ole kyllä huomannut. Ehkä mulla on liikaa maitoa. 3) Joskus kahvilassa - jos tuntuu siltä, että chai latte on liian makeaa senkertaisen kakun kanssa. 7. Taas uusi ruokapaikka Tartossa check! Kävellään aina meidän tanssitunnille Tähtvereen (ainakin sinnepäin), ja viime sunnuntaina vihdoin kokeiltiin Sushi City, joka on ihan siinä matkan varrella. Palvelu oli vähän hidasta, eikä tarjoilija ihan ymmärtänyt kaikkea mitä sanottiin, mutta sushi oli oikein hyvää. 

4 kommenttia:

  1. Mielellään ohje tosta ekasta sapuskasta, kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Pistän ohjeen seuraavan kerran kun teen tota niin saatte vähän kuvitustakin :)

      Poista
  2. Törkeen ihania ruokakuvia! Kärsin täällä nälissäni XD

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mullakin tulee nälkä etenkin tota sushikuvaa kattoessa :-D

      Poista