s

s

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

KÄNNYKKÄKUVIA JA KUULUMISIA

Moi taas! Koulu alkoi aika rennosti, ja keskiviikko olikin jo heti vapaata. Meillä nimittäin alkaa vasta ensi viikolla ne kurssit, joita silloin olisi ollut. Ja perjantaithan ovat vapaapäiviä ihan kuten viime keväänäkin, jihuu! Ihanaa tietää, että tämä toinen vuosi tulee olemaan ykköstä helpompi, eli on aikaa tehdä kaikkea kivaa. Tähän asti ainakin kyllä tuntuu, että on ollut hirveästi kivaa tekemistä ja menemistä. Sunnuntaikoomaltakin vältyin, kun keksittiin leipoa omenapiirakka Miran kanssa! Vietiin se Linniksen luo porukalla syöpöteltäväksi ja jatkettiin siitä vielä Mäkkiin ..:-D Perjantaina meillä puolestaan oli tapaaminen uusien ykkösten kanssa Püssirohukelderissä. Lauantaina vietettiin iltaa pitkälle aamuun asti Hanan ja Seban luona, oli hauskaa! Muuten aika on pitkälti mennyt viime vuoden asioita mieleen palautellessa. Meillä on heti tiistaina biokemian ja eestin kokeet vanhoista jutuista... Nopeaa kaikki onneksi palautuu mieleen.

Mulla on vielä paljon ihan kunnollisiakin kuvia ja juttuja kerrottavana Kroatian reissusta, mutta tähän väliin ajattelin vähän heittää viime aikojen kuulumisia ja niitä (todella) vähäisiä kuvia puhelimen kätköistä.


1. Splitska Riva illalla ja 2. päivällä 3. Rannalla Hvar Townissa 4. Toiseksi viimeisen illan kunniaksi drinksuilla Hattrick Clubilla (ihana paikka)


5. Tämän hetken lempparipaita! 6. Junassa istuessani huomasin kivan mietelauseen Kroatiasta tuodun juomapullon kyljessä 7. Tartossa taas. Mä niin tykkään noista kirjaston rapuista! 8. Lauantai-illan selfie! Lähdössä juhlimaan :-)

Ensi viikolle on tiedossa taas kaikkea kivaa ohjelmaa! Ainakin torstaina nähdään meidän eestiläistä kaveriluokkaa(?:D en keksi parempaakaan nimitystä) ja lauantaina lähdetään Miran, Linniksen ja Alexin kanssa Pärnuun. Suunniteltiin sitä jo viime vuonna, mutta nyt vasta saatiin aikaiseksi. Viikonloppua odotellessa! Nyt nukkumaan, hyvää yötä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti