s

s

torstai 1. toukokuuta 2014

FIRST OF MAY

Eilen aamulla lähdin Tartosta kohti Seinäjokea, ja illalla sitten olin perillä. Kymmenen tunnin bussi-, laiva- ja junamatkojen jälkeen olin kyllä aika naatti. Onneksi mua odotti kotona parhaat ystävät <3 Meillä ei mitään maailmaa mullistavia vappusuunnitelmia ollut, mutta aloiteltiin meillä ja myöhemmin jatkettiin matkaa Ilonaan. Päästiin onneksemme VIP-ovista jonon ohi, muuten olisi varmaan pitänyt mennä jopa ennen yhdeksää jonottamaan. :-D Ilta venyi myöhään ja jalat tuli tanssittua melkein rakoille asti. Korkkarit vaihtuivat kyllä jossain vaiheessa balleriinoihin. Hauskaa oli!
Tänään aamulla heräsin paistelemaan vohveleita! Vappubrunssia varten nimittäin. Meillä oli taas ihan hirveästi ruokaa, ja mitä kaikkea hyvää olikaan! Ella oli tehnyt avokado-mozzarella-päärynä-mansikka(-etc) -salaattia, Laura väkertänyt herkullisia feta-paprika-parsakaali -muffineita ja Ässä ihanaa smoothieta. Myös croissanteja, minikarjalanpiirakoita, viinirypäleitä, tuoretta ananasta, simaa ja appelsiinimehua löytyi menuusta. Tuliko nälkä? ;-)
Kun oltiin saatu masut täyteen (vähän turhankin...), oli perinteisen vapputorin aika. Kyllä se pienempänä vaan tuntui niin paljon suuremmalta ja hienommalta, mutta mukava siellä oli vieläkin käydä katsomassa menoa. Harmi, että valkolakki jäi Tarttoon, olis nimittäin ollut kiva vähän sitäkin ulkoiluttaa...:-)

4 kommenttia:

  1. Ihana vappupostaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :-) Huomasin vaan nyt eri koneella, että oon muokannut kuvat on ihan värittömiksi... :'D

      Poista
  2. Hei mitä nää sun kaverit opiskelee/ minne kouluun ne hakee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan kuvassa oleva kaveri ei tällä hetkellä opiskele missään (jos valmennuskursseja tms ei lasketa), mutta hakevat opiskelemaan psykologiaa, arkkitehtuuria (tai jotain sinnepäin :D), kauppakorkeaan ja sit terveydenhoitajaksi ja sairaanhoitajaksi. :)

      Poista