s

s

maanantai 29. joulukuuta 2014

VUOSI 2014

Tämä vuosi lähestyy loppuaan, joten nyt on hyvä aika vähän muistella menneitä. Vuoteen 2014 on mahtunut paljon - kokonaisuudessaan tämä on minulle hyvin mieleenpainuva vuosi.

 Tammikuussa lomailin kotonani Seinäjoella. Näin paljon ystäviäni, tein noin neljän viikon kieltenopettajan sijaisuuden yläasteella ja vierailin Turussa siskoni luona.


 Tarttoon palasin helmikuun alussa juuri ennen koulun alkua. Koulujuttujen lomassa innostuin taas enemmän treenaamisesta, näin kavereita ja osallistuin ekoille (tooga)sitseillenikin :-) 


 Kevään aikana sain useampaan otteeseen vieraita Suomesta - mummun, Emman, Ansun ja Lauran. Itse kävin myös kaksi kertaa kotona Suomessa. Toisella kertaa ikävämmän asian vuoksi.


 Toukokuun lopusta ja kesäkuun alusta päällimmäisenä tulevat mieleen ihanat lämpimät kelit, lenkit ilta-auringossa, Tallinna-visiitti ja eksameihin lukeminen biitsillä.


 Kesäloma alkoi ennen kesäkuun puoliväliä, jolloin palasin Seinäjoelle. Aloitin heti työt Powerparkissa, jossa olin noin 1,5 kuukautta. Sen jälkeen työskentelin hieman alle neljä viikkoa terveyskeskuksen kuntoutusosastolla hoitoapulaisena.


 Kesällä vapaa-aikaa ei tuhlattu! Näin paljon ystäviä, otin aurinkoa ja kävin uimassa, tutustuin uusiin tyyppeihin, luin kasan kirjoja, tanssin jalat rakoille useaan otteeseen, mökkeilin kavereiden kanssa, vierailin kesäisessä Turussa etc. Mirankin sain vieraakseni Seinäjoelle! 


 Kesäloma sai arvoisensa päätöksen Kroatian Splitissä, johon matkasimme pienellä tyttöporukalla. Ihana kesä.


 Toinen kouluvuosi lähti käyntiin syyskuun alusta. Tuntui niin kummalliselta olla "jo" kakkosluokkalainen! Koulussa oli selkeästi kevyempää kuin ensimmäisenä syksynä ja aikaa jäi paljon kaikkeen muuhun. Teimme vihdoin kavereiden kanssa kauan suunnitellun viikonloppureissun Pärnuun.

alavasen: © Fotograaf Kairi Naha
 Loka-marraskuussa perheeni sekä Laura tulivat luokseni kyläilemään. Marraskuussa vietettiin TaSLOn vuosijuhlia.


 Vaikka syksy olikin koulun osalta kokonaisuudessaan aika rento, viimeiset kaksi viikkoa olivat sitten aika päinvastaisia. Syyslukukauden loppumista tuli siis juhlia sitten vielä ennen Suomeen paluuta!


 Joulu oli ja meni, ja ylihuomenna suuntaan nokan kohti Helsinkiä uudenvuoden juhlintaa varten. Viimeiset tunnit vuodesta saan siis viettää parhaiden ystävieni kanssa juhlien. Ihana lopetus ihanalle vuodelle! 

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

MEIDÄN JOULU

Moikkamoi! Meillä jouluaatto kulkee aina lähestulkoon saman kaavan mukaan. Tänä vuonna koko vuoden lempijuhlapäiväni oli kuitenkin hieman erilainen, sillä se oli ensimmäinen ilman joulupukkia sekä pappaa. Ihana päivä perheen kesken siltikin takana! Tänä vuonna vuorossa hieman erilainen katsaus meidän perheen jouluaattoon.

9.15 Herään herätyskellon pirinään. Tai sitten uunissa paistuvan kinkun tuoksuun...


10.00 Mummu saapuu ja käymme suoraan ruokapöydässä odottelevan riisipuuron ja luumukiisselin kimppuun. Puurossa piileskelevän mantelin löytää pikkusiskoni (vaihteeksi ;-). Juomme päälle kahvit ja syömme joulutortut. 


11.30 Jouluisen tietokilpailun aika! Alku näyttää huonolta, mutta lopputuloksena jaettu 2. sija. :-D 

12.00 Katsomme porukalla televisiosta joulurauhan julistuksen. Muistan kuinka se aina pienempänä tuntui mahdottoman pitkältä, mutta koko juttuhan olikin vain reilut 10 minuuttia?!


12.15 Avaamme kuoristaan uudehkon Rappakalja-pelin. Siinä on ideana keksiä mahdollisimman hyvä huijaus näin yksinkertaistetusti. Ihan paras (maybe koska voitin ehheh)! 


13.30 Yritämme Emskin ja Pönkin kanssa saada kelvollisia sisaruskuvia :-D Yksi onnistui - ja siitäkin puuttuu yksi kolmen koplasta.


14.15 Jouluaterian aika. Pöydässä on erilaisia kaloja, joulukinkkua, peruna-, porkkana-, lanttu- ja punajuuri-aurajuustolaatikkoa, rosollia, sienisalaattia jajajaja... Jouluruoka maistuu joka vuosi paremmalta, mutta vieläkään se ei ihan tajuntaani pääse räjäyttämään :-D


15.30 Lähdemme kävellen läheiselle hautausmaalle. Matkaa on alle kaksi kilometriä, mutta 13 asteen pakkasessa matka tuntuu ekstrapitkältä. Autoon ei kuitenkaan sorruta, sillä no 1,5 kilsaa ja traditio.


15.45 Hautausmaalla on paljon ihmisiä. Jätämme pari kynttilää haudalle ja ihailemme valomerta.


16.30 Takaisin kotona ja joulusaunan aika. Sauna on ehkä parasta Suomessa. Etenkin silloin, kun sinne menee suoraan hyytävästä ulkoilmasta ja pistää sen täysin pimeäksi paria kynttilää lukuunottamatta.

17.30 Televisiosta tulee Uuden Päivän joulujakso. Se on samalla ko. sarjan ensimmäinen jakso, jonka katson. Ihan hyvä, vähän hassu. Ei kuitenkaan pääse mun seurantalistalle.

18.15 Jaamme lahjat ja alamme availemaan niitä. Meillä on tapana, että jokainen vuorollaan avaa yhden lahjan. Näin kaikki näkevät, mitä kukin saa :-)


20.00 Kaikilla on edelleen mahat pullollaan, mutta jääkaapissa odottelee minun leipomani luumu-kanelijuustokakku ja Emman loihtimat savulohi- ja serranonkinkku-mozzarellablinit. Eikun taas kahvipöytään :-D Tänä yönä ei nukuta.

21.00 Syke alkaa! Seuraako joku muu kyseistä sarjaa? Mä oon tykännyt, vaikka yleensä kotimaiset ohjelmat eivät oikein iske.

Siihen loppuukin jouluaaton ohjelma - mummu lähtee kotiin ja kaikki hajaantuvat tekemään kuka mitäkin. Huomenna sitten perinteet jatkuvat, kun suuntaamme koko perhe toiseen mummulaan kokopäivävierailulle. Nyt, ennen kuin sammutan koneen ja siirryn peiton alle nukkumaan, toivon teille kaikille erittäin ihanaa ja rakkaudentäyteistä joulua

tiistai 23. joulukuuta 2014

TASLON VUOSIJUHLAT

Throwback Tuesday eli takaisinheitto TaSLOn vujuihin! Vuosijuhlathan järjestettiin marraskuun puolessa välissä, joten voisin sanoa olevani nyt vähän myöhässä tämän suhteen. Nyt kuitenkin tekemisen puutteessa tuli kaiveltua netin syövereitä ja sain vihdoin käsiini juhlakuvat! Tilaisuuteen oli palkattu muutama valokuvaaja (Fotograaf Kairi Naha), joten kaikki kunnia näistä otoksista menee heille :-)


Kaunis valkoinen sali, jossa pääjuhla pidettiin

Kaverikuva :-)

Ruokapuoli oli juhlissa enemmän kuin kunnossa, ainakin pöytäseurueeni mielestä tarjoilut olivat todella, todella onnistuneet! Alkuruokana oli kuvassa näkyvä vuohenjuustohärpäke, pääruoakana vihanneksia murean lihan kera (maistuivat hienommalta kuin miltä omasta päästäni keksityt nimet kuulostavat :-D) ja jälkiruoaksi kolmen suklaan marmorikakkua.

Jos vuosijuhlien pääjuhlaa pitäisi kuvailla lyhyesti, niin istuimme pöydissä hienosti selkä suorassa ja kyynärpäät poissa pöydiltä, kuuntelimme puheita ja seurasimme muuta ohjelmaa, lauloimme, söimme ja joimme. Eli toisin sanoen ne olivat kuin hienostuneet sitsit.

Jatkot järjestettiin Feel Good -ravintolassa, jossa juhliminen jatkui rennommissa merkeissä aamun pikkutunneille saakka :-) Mukavat juhlat tälläkin kertaa takana, seuraavia odotellessa!

torstai 18. joulukuuta 2014

LOMALAINEN TÄÄLLÄ MOI

Hihii kuten otsikosta kuuluu, meitsi on lomalla! Syyslukukauden vipat pari viikkoa olivat tosi kiireisiä, kuten viimeksi kerroinkin. Nyt syksy on kuitenkin pulkassa ja epidemiologiaa&biostatistiikkaa lukuunottamatta kaikki tulokset ovat tulleet. Oon ihan tyytyväinen arvosanoihin ja no pääasiahan on, että ei tarvitse lähteä uusimaan mitään tammikuussa lahden toiselle puolelle (uskallan olettaa, että epidemiologia meni läpi :D)! 


Noihin vipoihin viikkoihin kuului kyllä onneksi vähän muutakin kuin opiskelua. Muun muassa...


TaSLOn pikkujoulut! Kiersimme samassa kerrostalossa asuvien taslolaisten kämppiä ja suoritimme niissä erilaisia rasteja: Suomi-aiheisten piparien leipomista, Mario kartin peluuta, Huojuva torni -juomapeliä ja anatomisten rakenteiden nimeämistä luurangosta. Siitä jatkoimme keilaamaan ja sen jälkeen vielä syömään. Ilta ei omalta osaltani (eikä ilmeisesti monen muunkaan) kovin pitkäksi päässyt venymään, koska aamulla oli herättävä lueskelemaan viimeisiä tenttejä varten. / Maanantaina käytiin lukukauden loppumisen kunniaksi hienostelemassa La Dolce Vitassa, ja sen jälkeen mentiin Kelleriin yksille (tai parille). Nämä olivat samalla myös hyvän luokkakaverini läksärit, sillä herra lähtee joulun jälkeen katsomaan kuinka Kuopiossa opiskellaan lääketiedettä. Niin haikeaa! 


Raatihuoneentorin joulutunnelmaakin tuli käytyä muutamaan otteeseen ihastelemassa. Tuossa jättimäisessä joulukuusessa oli lapsien kirjoittamia kirjeitä, joita kävin vähän lueskelemassa. Eräässä kirjeessä pikkutyttö toivoi maailmanrauhaa ja parempaa veljeä :-D Pääsin myös balettiin ensimmäistä kertaa elämässäni!! Käytiin katsomassa jouluinen Pähkinänsärkijä :-)


Eilen sitten palasin kotiin Seinäjoelle ja nyt olisi pitkä loma tiedossa, sillä koulu alkaa vasta helmikuun toisella viikolla. Sain englanninopettajan sijaisuuden yläasteelle viikon ajaksi tammikuun puolessa välissä, mutta muuten aion ottaa vaan rennosti ja tehdä kaikkea, mistä piti tinkiä opiskeluiden takia. Ja on tässä jo kaikkea pientä suunniteltuna ja sunnitteilla, joten ehkä en tylsisty kuoliaaksi ;-)

perjantai 5. joulukuuta 2014

LOPPURUTISTUS

Heimoi! Tänään alkoi tämän syyslukukauden loppurutistus epidemiologian & biostatistiikan vaiko -sadistiikan eksamin merkeissä. Ensi viikolla ohjelmasta löytyy immunologian eksami, etiikan pikkukoe (mikä idea kaksi päivää ennen eksamia!?) ja eksami, yksi isompi ja yksi pienempi esitelmä sekä biokemian hormonikoe. Joululomalle lähdetään sitä seuraavana maanantaina mikrobiologian ja fysiologian kokeiden jälkeen. Olettaen siis että biokemian kokeesta saan vähintään B:n, muuten joudun vielä arvestukseen (=koe kaikista syksyn aikana käydyistä biokemian asioista, plääääh) vipana tiistaina. Joka tapauksessa päästään lomailemaan hyvissä ajoin ennen joulua :-)

Lauran makutuomarina Mangossa / Ja aasialaisessa ravintolassa, Hot Potissa :-)

Nämä vipat viikot ja tenttisuma yllättivät taas pahasti. Tuntuu, ettei aika riitä mihinkään ja pientä stressiäkin tässä siis pukkaa, mikä on musta tosi outoa, koska otin viime vuonna kaiken paljon kevyemmin, vaikka silloin niitä kokeita ja muita oli varmaan about puolet enemmän kuin nyt :-D Immunologia on kyllä tosi haastavaa, sillä pientä muistettavaa riittää ja kokonaisuutta on hankala hahmottaa, joten kaipa tämä selittyy sillä. Mutta enää reilu viikko pitää jaksaa, sit pääsee huilimaan!

Löysin vanhan "mukataiteellisen" kuvan arkistojen kätköistä :-D / -17 astetta ja niin kaunista 

Huomenna on onneksi tiedossa jotain kivaakin opiskelun ohella! Aamusta tapaan kahvittelun merkeissä lukijani, joka on täällä SAT-koetta tekemässä :-) Illalla sitten TaSLOn pikkujoulut, joissa approillaan, keilataan sekä käydään syömässä, ja siitä sitten matka jatkuu - huomenna selviää minne. Ja saan vihdoin ja viimein huomenna omat valkoiset haalarini, jee!! Nyt kuitenkin pakko painua unten maille, hyvää yötä

lauantai 29. marraskuuta 2014

10 FACTS ABOUT ME

Heipähei! Mulle on näköjään vakiintunut tällainen postaus viikossa -tahti... Nyt vaan tuntuu, ettei mun elämässä oikein tapahdu mitään erityistä maininnan arvoista. Koulujuttuja vaan. On esitelmää, kokeita ja esseitä. Jos teillä on jotakin ideoita, joista haluaisitte että kerron (täällä opiskeluun liittyvää tai mitä vaan) niin antaa tulla! :-) Nyt kun sain vihdoin etiikan esseen rustailtua ja kirjoitus kulkee, niin päätin keksiä itsestäni asioita, jotka eivät ehkä vielä olisi tulleet blogin kautta teille ilmi. Toivottavasti musta paljastuu teille edes jokin uusi puoli! Kuvituksena viime viikonlopun kuvia :-)



1. Kirosanat eivät sovi mulle. Joskus kuitenkin kiroilen (lähinnä yksin ollessani) ja se vaan kuulostaa mun suusta todella typerältä.
2. Oon kiltti - tai ehkä mieluummin ystävällinen? Jos joku sanoo mulle ikävästi, niin aika harvoin kehtaan tai edes haluan sanoa takaisin samalla mitalla.
3. Inhoan puheiden pitämistä ja muuta yksin esiintymistä. Sanat menevät solmuun ja en tiedä miten päin olisin :-D Jos täytyy poiketa suunnitelmasta ja improvisoida, niin pasmat menevät entistä enemmän sekaisin. 



4. Oon kätevä käsistäni ja tykkäänkin hirveästi tehdä kaikkea pikkutarkkuutta vaativaa.
5. Rutiinit ovat oikein jees! Liika on liikaa ja kyllä minäkin lopulta kyllästyn asioiden pysyessä samoina, mutta näin yleisesti pidän enemmän rutiineista kuin jatkuvasta muutoksesta.
6. Olen kiireessä tehokas, muuten taas...kehkeh.
7. Mä oon tosi järjestelmällinen ihminen. Mulla tavarat ovat harvoin sikin sokin, mutta silloin kun ne hetkellisesti ovat, iskee ahdistus ja kunnon siivouspuuska. Tää koskee nimenomaan tavaroiden järjestelyä...imurointi tai pölyjenpyyhintä ei hirveesti nappaa.



8. Extempore-ideat ovat ihan parasta! Mut saa kesällä vaikka keskellä yötä mukaan kuutamouinnille.
9.  En osaa laulaa. Mun pahin pelko on aina kaikissa peleissä tms. että joudun laulamaan yksin!
10. Tarvitsen paljon omaa aikaa. Rakastan hengailla kavereiden kanssa, mutta mulle ei ole ongelma olla joskus esimerkiksi koko viikonloppu omissa oloissani.


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

VIIKONLOPUN ILONAIHEITA

Viikonloppu alkoi kivasti hyvän salitreenin ja Mockingjay-leffan merkeissä Niinan ja Miran kanssa.


♥ Perjantaina sain jälleen ystäväni Lauran vierailulle tänne Tarttoon viikonlopuksi...
♥ ...mikä tiesi pientä irtiottoa biostatistiikan ja vitamiinien opiskelusta (edes vähän hyvällä omallatunnolla, haha).


♥ Ensilumi! (Ellei täällä sitten satanut lunta silloin kun olin Suomessa käymässä.) Saa nähdä kauanko pysyy :-)
Ei herätyskelloa soittamassa. Luksusta!


♥ Itsetehty sunnuntaibrunssi. Viikunahillon, brie-juuston ja suolekeksin yhdistelmä oli muuten todella hyvä!

maanantai 17. marraskuuta 2014

THINGS I LIKE A LOT IN TARTU

Vuosijuhlat oli ja meni, huhhuh! Illan joogakin jää nyt välistä, sillä aiheena on päälläseisonta ja luokkakaverini sanoja lainatakseni vielä ei olla kyllä ihan valmiita siihen :-D Jotain harhautusta oli kuitenkin keksittävä, ettei vaan vielä tarvitsisi aloittaa lukemaan eestin koetta varten. Siispä keksin listata asioita, joista tykkään täällä Tartossa! 

+ Hinnat 
No tästähän olen maininnut useampaankin otteeseen, mutta kerrataas vielä muutaman esimerkin kera! Asuntojen vuokrat ovat todella alhaiset, kampaajalla hiusten leikkaus 10e, juhlakampaus 15e jne. Ja aina Suomessa ollessa sitä jaksaa hämmästellä kuinka kallista ruokakaupassa onkaan :-D Taksilla liikkuminenkin on täällä todella edullista. Tuntuu että lasku on aina ~5e meni minne tahansa Tartossa.

+ Kauppojen aukioloajat 
Useimmat ruokakaupat ovat auki klo 23 asti. Myös sunnuntaina!! Toisaalta ne yleensä aukeavatkin vasta 8-9 aikaan, mutta sehän ei tällaista unikekoa haittaa.

+ Julkinen liikenne
Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta tällaiselle "pikku"kaupungin kasvatille tää on luksusta! Bussikortti maksaa opiskelijalle kuukaudessa 8,63e ja bussit kulkevat omasta mielestäni oikein mukavasti (verrattuna Seinäjoen aikatauluihin: la - ei bussiliikennettä, su - ei bussiliikennettä, muulloin kerran tunnissa) :-D


+ Sää
Ei juurikaan eroa Suomen säästä, mutta etelämmässä kun ollaan, niin on täällä aina se muutama aste lämpimämpää. Toki Etelä-Suomeen verrattuna ero ei ehkä ole kovin huomattava, mutta aina kun menen käymään Seinäjoella, niin tunnen sen kyllä nahoissani. Viime viikolla bongasin muuten vielä vihreitä lehtiä yhdessä puussa, täh! :-D

+ Raekoja plats
Raatihuoneen tori on yksiä mun lempparipaikkoja Tartossa. Joulun aikaan sitä koristavat upeat valot ja jättimäinen joulukuusi aukion keskellä. Kesällä puolestaan sen ravintoloiden terassit täyttyvät ihmisistä ja lyhtypylväissä roikkuu pinkkejä kukkia.

+ Kaupungin koko
Tartossa asustelee noin 100 000 asukasta, joista suuri osa on opiskelijoita. Tää on just sopivan kokoinen kaupunki mulle. Ei liian pieni, muttei liian suurikaan. Keskusta on aika kompakti, mutta palveluita löytyy silti monipuolisesti. Mulle ei ole myöskään ikinä tullut täällä turvaton olo, ei edes Annelinnassa pimeällä lenkkeillessäni :-D Pieni varovaisuus voisi kyllä olla paikallaan joka tapauksessa.

+TaSLO
Eli Tarton Suomalaiset Lääketieteen Opiskelijat. TaSLOn kautta on helppo tutustua muiden vuosikurssien suomalaisiin opiskelijoihin :-)



Ja muutamia miinuksiakin on löytynyt...

- Karkit
Miksei kukaan oo tuonut tänne Makuunia tai Filmtownia?! 

- Ruoka
Entäs mehukeitot ja maitorahka? Lisäksi kaikki "terveystuotteet" puuttuvat täältä. Oon onnellinen jos Sprite zeroa löytyy kaupasta, se ei nimittäin todellakaan ole mikään itsestäänselvyys :-D

Sellaista! Mulla varmaan tulee näitä mieleen lisää heti kun oon julkaissut tämän :-D

maanantai 10. marraskuuta 2014

SUOMI-VISIITTI

Moimoimoi! Viime postauksen jälkeen olenkin jo ehtinyt pyörähtää Suomen puolella. Enkä itse asiassa edes vain pyörähtää, sillä lähdin jo keskiviikon aamupäivälennolla ja takaisin tulin sunnuntai-iltana. Aluksi tarkoitus oli suunnata suoraan Seinäjoelle, mutta päätinkin ensin lähteä Turkuun siskon luokse ja sitten vasta kotikotiin.


Kävimme siskoni kanssa heti alkajaisiksi herkullisilla salaateilla Smo&Frossa ja kiertelimme vähän kauppoja. Ehdin myös tavata Turussa opiskelevaa ystävääni, piitkästä aikaaEnsilumestakin (räntäsateesta) pääsimme vihdoin "nauttimaan".


Torstaina osallistuin siskoni ainejärjestön superhero-sitseille. Sitseillä kun ei haittaa vaikkei tunnekaan oikeastaan ketään! Ja hauskaa oli jälleen kerran. Nämä sitsit olivat aika jännät siinäkin mielessä, että niille osallistui paljon vaihtareita, ja siksi monista lauluista oli tehty englanninkieliset versiot :-)

Perjantaiaamuna lähdin junailemaan Seinäjokea kohti. Viikonlopun ohjelmassa oli kotona chillailua, mummulassa käyntiä ja ystävän 20-vuotissynttäreitä, joiden kunniaksi lähes koko kaveriporukka oli taas koollaNyt täällä sitten kärsitään vakavasta univajeesta. Ei kyllä haittaa, sillä tää pidennetty viikonloppu oli ihan mahtava. Niin harvinaista herkkua käydä kotona ja nähdä kaikki rakkaat. Koulunkaan puolesta univelka ei haittaa, sillä pariin viikkoon ei ole (ainakaan tällä hetkellä) tiedossa ainuttakaan tenttiä. Wihuu!

lauantai 25. lokakuuta 2014

WEEKEND

Hellou ja hyvää lauantaita! Mun viikonloppu on sujunut oikein hyvin tähän asti! Eilen vietettiin halloweenia Jaden luona maailman huonoimman/noloimman/huvittavimman leffan kera, nimittäin Sharknadon. Sen budjetti oli varmaan 100e, seriously! Tänään puolestaan oon käynyt kahveilla Miran ja tämän poikaystävän kanssa Wernerissä ja katsonut noin 10 jaksoa 90210:ta, mutta en saa itseäni lukemaan :-D Ensi viikolla olisi kuitenkin maanantaina fysiologian pienehkö tentti, tiistaina biokemian ja eestin kokeet, ja torstaina immunologia. ÄÖÖ miks mä jätän aina kaiken viime tinkaan. Ehkä mä nyt aloitan. Mutta ekaks muutamat kuvat tältä ja viime viikolta.

Kävin maanantaina kampaajalla leikkaamassa tukkaa. Tarkoitus oli vaan vähän kerrostaa, mutta pituutta lähti kyllä kans aika paljon. Aluksi harmitti, mutta nyt oon jo sitä mieltä, että olisin voinut lyhentää jopa vähän enemmänkin :-D No ehkä nää saa nyt olla vaan näin. / Tiistaina tein itselleni lounaaksi zoodleseja eli zucchini (=kesäkurpitsa) nuudeleita! Ihan sairaan helppo valmistaa ja tosi hyvää, vaikkei ehkä uskoisi.

Keskiviikkoiltana näin Ellaa kahvittelun merkeissä Wernerissä (missäpä muuallakaan!). Ella oli koulunsa järjestämällä Baltian exculla ja reitti kulki myös Tarton läpi. Oli ihana nähdä, vaikkakin tosi pikaisesti

Viimeinen illallinen Kapriisissa ennen perheeni lähtöä kotia kohti. / Biokemian praksissa selvitettiin enzyme activityä (tai sitten kuvailtiin :-D). 

Noniin nyt lukemaan (katsomaan 90210:ta), kuulemiin!

tiistai 14. lokakuuta 2014

SUSHI DINNER

Pönkille kiitos kuvista :-)

Äiti, iskä ja Pönkki hakivat mut eilen suoraan koulusta Lõunakeskukseen, jossa vierähti tunti jos toinenkin. Keh keh, lähemmäs kuusi tuntia?! Kierreltiin kauppoja jä syötiin päivällistä uude(hko)ssa Tokyo Sushi Barissa. Voin kyllä suositella paikkaa, tosi hyvää ruokaa ja nopea palvelu! Jälkkäriksi haettiin myöskin uudesta paikasta frozen yoghurtit. Haha tätä menoa pyörin tän viikon jälkeen pallona ympyrää :-D

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

YELLOW LEAVES

Heissan! Joku varmaan ehtikin jo huomata, että mun blogin kuvat olivat hetken kadoksissa. Kaverillani kävi samat tässä kuluneen vuoden sisällä, ja hänellä kuvat palautuivat itsestään viikon päästä. Osasin siis itsekin odottaa niiden paluuta, vaikka täytyy myöntää, että pelotti hurjasti olisiko itselläni yhtä hyvä tuuri. Ilmeisesti tämä on joku Photobucketin keino huijata meidät ostamaan heiltä lisätilaa... 

Anyways, nyt kuvat ovat onnellisesti palanneet ja minä myös niiden mukana! En ehtinyt vielä kertoakaan, että sain taas syyslomavieraikseni äitin, iskän ja pikkusiskon (=heillä on syysloma, minulla ei). Eilen käytiin syömässä Creppissä suolaiset pannukakut ja tänään oltiin Pönkin kanssa kuvailemassa sekä kaikki yhdessä "perheostoksilla" Prismassa. On se luksusta, kun on auto käytössä!

paita: Seppälä   farkut: Vero Moda    kengät: H&M    laukku: Mohito

Ensi viikolla tiedossa epidemiologian tentti, immunologian esitelmä, leffateatterissa käyntiä (Labyrindijooksja), Ahhaa-tiedekeskuksessa sivistymistä, shoppailua, hyvää ruokaa ja mahdollisesti reissu Narvaan. Nyt takaisin viihdyttämään vieraitani! Laters